mikkark Kirjoitettu 7. Lokakuuta, 2019 Kirjoitettu 7. Lokakuuta, 2019 (muokattu) Kuvaus: Paljon ajoa nähnyt cyclocrossari. Tullut minulle syksyllä 2016. Tällä on ajettu aika surutta samoja lenkkejä, mitä ajan täysjoustolla. Vähän hitaammin vaan. Mukavan kevyt ajella metsässä. Kevyellä pyörällä ja pitävillä renkailla pääsee läpi aikamoisista paikoista. Asfaltillakin pääsee tarpeeksi kovaa. Työmatka-ajoja varten taakse saa kiinni vaikka kiinteänkin lokarin, mutta eteen ei. Käytin itse tämän kanssa SKS Raceblade -pikalokareita. Tavaratelineen saa kiinni taakse. Olen 183cm pitkä, ja pyörä oli minulle hyvä, mutta kokotaulukoita jos katselee, olisi pitänyt olla kokoa isompi. Minä kuitenkin tykkäsin pyörästä kovasti tämän kokoisena. Tosin itse jouduin penkin säätämään niin taakse kuin mahdollista. Käytönjälkeä löytyy aika paljon, koska ajettukin on paljon, ja hankalissa paikoissa. Kaaduttukin on riittävän monta kertaa. Kerran pyörä unohtui auton katolle telineeseen katokseen ajaessa, mutta osuman otti vastaan Thulen teline, josta hajosi muovikiinnike. Toinen kahva kääntyi käsivoimilla takaisin oikeaan kulmaan. Pyöräliikkeessä ei havaittu mitään hälyttävää (eivät röntgenillä tutkineet vaan silmämääräisesti). Pakka, ketju, rissat, eturattaat sekä yhden pään jarrupalat on uusittu kesäkuussa. Näillä osilla on sen jälkeen ajettu reilusti alle 50 kilsaa. Kiekot ovat laadukkaat Shimanon RX31:t vuodelta 2017. Pieni huomio talvikäyttöä ajatellen: tässä(kin) pyörässä mekaaninen jarru takana tuppaa pakkasella jäätymään kiinni. Riippuu tietysti kelistä, missä säilyttää, ja miten hyvin jaksaa putsata ja kuivata vaijerikuoret syksyllä. Joku oma patentti suojaamaan veden menoa sisään vaijeriin voi olla paikallaan (tässä oli joku sellainen, mutta putosi pois ekan metsässä ajetun lenkin jälkeen). Käytetty huoltoliikkeessä vuosihuollossa viimeksi 2018 kesällä. Tänä kesänä käynyt työpaikkani järjestämässä ja JYPSin toteuttamassa huoltotapahtumassa. Välillä keskiön suunnalta kuuluu naksuntaa, johon ei ko. huoltotapahtumassa osattu ottaa kantaa. Keskiö kyllä muistaakseni kiristettiin, mutta se ei lopettanut ääntä. Voi olla kyse laakereista tms, en tiedä. Koitettu ottaa hintapyynnössä huomioon. Osalista: Runko: Race Cross V2 alumiinirunko, koko L Etuhaarukka: Mares hiilikuitu Ohjainlaakeri: Concept Vaihteisto: Shimano 105 (2x10) Jarrut: Avid BB07 road mekaaniset levyjarrut Takarattaat: Shimano 12-28 Kiekot: Shimano RX31 kiekot (vuodelta 2017, sen jälkeen kumpanakin talvena ollut käytössä edessä toinen kiekko, joten RX31 edessä ei ole talvikäytössä kulunut) Renkaat: takana Continental Cyclo X King 35mm, edessä Schwalbe X-One 33mm. Eturenkaassa pintaa jäljellä vielä paljon. Takarengas vähän kuluneempi. Yhden extrarenkaan saa kaupan päälle Kampisarja: Shimano FC-CX70, 46/36 ("vääränväriset", eli harmaat) Ketju: Shimano Tiagra Keskiölaakeri: Concept Ohjainkannatin: Concept Ohjaustanko: Concept Tankonauha: (ei tietoa, huollossa laitettu) Satula: Concept Satulatolppa: Concept Polkimet: Ei polkimia! Voin laittaa koeajoa varten SPD-polkimet kiinni Juomapulloteline: 1 kappale Elite Custom Race -telineitä tulee mukana Rungon koko (lisää myös otsikkoon): L Hintapyyntö: 425 Paikkakunta (lisää myös otsikkoon): Jyväskylä Yhteydenottotapa: sähköpostilla mikkark ät gmail Muokattu: 14. Lokakuuta, 2019, käyttäjä: mikkark lisätty kuvia
Recommended Posts
Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään
Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun
Luo käyttäjätili
Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!
Luo uusi käyttäjätiliKirjaudu sisään
Sinulla on jo käyttäjätili?
Kirjaudu sisään