Nostetaanpa tätä.
Hauska pyörä todella ketterällä geolla, josta ainakin itse olen tykännyt suuresti. Sillä on vedetty yksi kolmipäiväinen etappikisa viime kesänä, muutoin käyty pääsäntöisesti pitämässä lystiä neulas- ja hiekkapoluilla ja räppäämässä vauhdilla alamäkiin Saariselän maastoissa, ja hauskaa on ollut. Niistä jälkinä rungossa pintanaarmua, vaijerinkuoren ja kengän hieromaa, mutta ei lommoja tai muuta merkityksellistä. Ei ole edes pannutettu sen suuremmin. Nyttemmin käyttö on jäänyt lähinnä kärrin vetämiseksi päiväkodin ja kodin välille. Pororajan alapuolelle tuotu ensimmäistä kertaa nyt reilu kuukausi sitten, joten tiesuolaakaan ei ole nähnyt. Keulan liukupinnat ja tiivisteet hyvät, kaikki säädöt toimivat kuten kuuluu, jarrupalat vaihdettu uusiin ja osasatsissa vielä reilusti huoletonta jäljellä. Huollettu ja kaikinpuolin toimiva st Honzo tonnilla, sanoisin että ollaan jo aivan hyvän diilin äärellä ostajan näkökulmasta.
Tästä on aika paljon tullut sellaista "moro tarjoon seittemänsataa" -tyyppistä viestiä, joihin olen vastannut hymiöllä. Aion tehdä niin tästä eteenpäinkin.
Koeajettavissa&katsottavissa Kotkassa.