Soihtu Kirjoitettu 21. Joulukuuta, 2015 Kirjoitettu 21. Joulukuuta, 2015 Keräsin tähän topicciin vähän tietoja yleisimpien valmistajien takuukäytännöistä. Takuu asiat tuntuvat olevan monimutkaisia erityisesti kun käytetty tavara vaihtaa omistajaa yksityisten välillä. Jokainen voi tutkia asiaa tarkemmin ja miettiä omalla kohdalla jatkuuko takuu kun osaa käytetyn pyörän. Tiedot on otettu tämän hetkisistä takuista, joillakin firmoilla oli vanhemmissa malleissa erilaiset takuut. Kuluttajaliitto "Takuu on lisäturva, jonka myyjä, valmistaja, maahantuoja tai muu vastaava ovat antaneet vapaaehtoisesti. Takuu tarkoittaa, että sen antaja on sitoutunut vastaamaan tavaran käyttökelpoisuudesta ja muista ominaisuuksista takuun voimassaoloajan. Takuun antaja voi vapaasti päättää takuun sisällöstä. Hän voi asettaa takuun koskemaan vain määrättyjä vikoja, päättää sen voimassaolon kestosta ja paikasta tai vaatia että takuuseen vetoaminen edellyttää kuitin tai takuutodistuksen esittämistä." "Virhevastuun kestolle ei ole Suomessa asetettu ylärajaa. Tavaran on kestettävä tavaran normaali käyttöaika, joka on eri tavaroilla erilainen. Normaali käyttöaika on pidempi kuin tavaralle myönnetty takuu, joten takuun päättymisen jälkeen ostaja voi vedota vielä myyjän virhvastuuseen." Bianchi Runko: Vaatii tuotteen rekisteröimisen 10pv ostosta. Takuu 5 vuotta. BMC Runko: Takuu 3v, rekisteröimällä 5v. Ehdoissa puhutaan vain ostajasta. Crash: 40% listahinnasta Cannondale Runko: Elinikäinen runkotakuu, paitsi freeride ja dirt jump rungoissa 3 vuotta. Ensimmäisen ostajan takuu. Canyon Runko: Ensimmäisen ostajan takuu 5 vuotta. Crash: Tarjoaa 3:lle ensimmäiselle vuodelle Cube Runko: Ensimmäisen ostajan takuu. Alumiini 6v, carbon ja alu-carbon 3v, ei koske Fritzz, Hanzz, Two15 ja dirttejä (niillä 2 vuotta). Crash: Tarjotaan, ei tarkkoja summia tai ehtoja. Devinci Runko: Elinikäinen takuu kaikissa malleissa Crash: Tapauskohtainen, halvalla hinnalla. Felt Runko: Ensimmäisen ostajan takuu, elinikäinen, paitsi shot modelit, joilla 2 vuotta. Giant Runko: Ensimmäisen ostajan takuu. Elinikäinen, paitsi DH 3vuotta. Jäykät keulat: 10v Gt Runko: Ensimmäisen omaistajan takuu, elinikäinen paitsi DH, FR ja dirt malleissa, joissa erilliset ehdot. Jamis Runko: Ensimmäisen omistajan takuu; alle 5" jousto 5 vuotta, yli 5" 2 vuotta. Komodo ja Kromo mallit 5v. Kona Runko: Ensimmäisen omistajan takuu 2 vuotta. Rekisteröimällä elinikäinen, paitsi hiilikuituisille. Ostaja maksaa kulut. Lynskey Vain lynskeyn päättää onko runko takuun alainen. Myyjä tai maahantuoja eivät voi sitä tehdä. Kaikista kuluista huolehtii asiakas. Takuu menettelyyn sisältyy kuvien lähettämisä ja arviointi yms. Motobecane Runko: Ensimmäisen omistajan takuu. Titaani 100v, teräs 25v, alumiini 5v, hiilikuitu 100v. Nicolai Runko: 5 vuoden takuu, takuu siirtyy myös käytettynä kuitin kanssa. Niner Runko: Ensimmäisen ostajan takuu. Hiilikuitu 5v, alumiini 2v Crash: -20% hinnasta. On One Runko: Ensimmäisen omistajan takuu. Titus, Planet X ja On-One 2 vuotta, Titaani 10 vuotta Crash: Ensimmäinen omistaja 2 vuotta, max 50% Pivot Runko: Ensimmäisen omistajan takuu, ei koske ebaysta tai amazonista ostettuja pyöriä. 3 vuotta. Crash: Ensimmäiselle omistajalle minimi korvauksella. Radon Runko: Alumiini 5 vuoden takuu ja hiilikuidussa 2 vuotta. Crash: Hiilikuiturungoilla viiden vuoden crash suoja. Veloittavat 150e tarkistuksesta, joka hyvitetään jos asiakas ostaa uuden rungon. Rocky mountain Runko: Ensimmäisen omistajan takuu. Teräs ja alumiini hybridit elinikäinen. Hiilikuitu, alumiini täpärit ja maantie/cyclot 5 vuotta. DH ja FR 3 vuotta Salsa Runko: Ensimmäisen omistajan takuu, ei koske kolmannen osapuolen kauppoja (ebay, amazon yms). 5 vuotta; teräs-, titaani- ja hiilikuiturungot, sekä hiilikuitu etukolmio täpäriin. 3 vuotta; alumiini rungot, alumiini etukolmio ja kaikki keulat + salsan osat. 2vuotta; alumiini ja hiilikuiti takakolio Santa cruz Runko: Ensimmäisen omistajan takuu. Elinikäinen. Crash: Ensimmäiselle omistajalle minimi korvauksella. Scott Runko: Ensimmäisen omistajan takuu. 5 vuotta, paitsi Gambler, Voltage Fr ja Volt-X 2 vuotta. Specialized Runko: Ensimmäisen omistajan takuu. Elinikäinen. Surly Ensimmäisen omistajan takuu, 3 vuotta. Trek Ensimmäisen omistajan takuu, vaatii rekisteröitymisen. Rungolla elinikäinen, swingarmseilla 5 vuotta. Session alumiini, Scratch, Slash ja Ticket 3 vuotta. Session kuitu 2 vuotta. Yeti Ensimmäisen omistajan takuu, 5 vuotta. Kulut maksaa ostaja. Crash: Minimi korvauksella.
Recommended Posts
Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään
Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun
Luo käyttäjätili
Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!
Luo uusi käyttäjätiliKirjaudu sisään
Sinulla on jo käyttäjätili?
Kirjaudu sisään