Mundo Kirjoitettu 10. Maaliskuuta, 2019 Kirjoitettu 10. Maaliskuuta, 2019 (muokattu) Kuvaus: Myydään hyväkuntoinen Trek Fuel EX 6, vuosimallia 2014. Erittäin pätevä täysjousto Suomen metsiin. Ei liian raskas, mutta pärjää kovemmassakin ajossa moitteettomasti. 29-tuumaiset renkaat rullaavat todella hyvin ja ylämäet taittuvat niiden ansiosta ketterästi. Tasaisella ja ylämäissä etuhaarukan ja takaiskarin saa myös halutessaan lukittua. Pyörä on ostettu uutena Toukokuussa 2014 Hi5Bikesista. Valitettavasti kuittia ei toistaiseksi ole löytynyt. Ajettu kevät-, kesä-, ja syyskaudet. Lenkit sijoittuneet pääkaupunkiseudun metsäpoluille. Säilytetty aina sisätiloissa. Viimeisin täyshuolto tehty 2018 syksyllä (eli etuhaarukka ja takaiskari myös huollettu), minkä jälkeen ajettu kerran. Takakumin kuvio alkaa olla hieman kulunut. Siellä täällä pieniä kosmeettisia vaurioita. Takavanteessa pieni kolhu, joka aiheuttaa parin millin heiton pystysuunnassa. Kyse ei kuitenkaan ole murtumasta tai syvästä kuopasta vanteessa. Isoimman eturattaan hampaat ottaneet hieman osumaa. Itse olen aina pärjännyt kahdella pienemmällä eturattaalla. Taka- ja etuiskarin liukuputkissa kummassakin yhdet pienet nirhamat, noin kuulakärkikynän kärjen kokoiset. Kysy halutessasi lisää kuvia. Tarkempi lista osista: https://archive.trekbikes.com/us/en/2014/Trek/fuel_ex_6_29#/us/en/2014/Trek/fuel_ex_6_29/details Rungon koko (lisää myös otsikkoon): 17,5 Rengaskoko (lisää myös otsikkoon): 29 Paikkakunta (lisää myös otsikkoon): Helsinki Hintapyyntö: 900€ Yhteydenottotapa: [email protected], 0407700119 Muokattu: 13. Maaliskuuta, 2019, käyttäjä: Mundo Kuvausta täydennetty
Recommended Posts
Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään
Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun
Luo käyttäjätili
Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!
Luo uusi käyttäjätiliKirjaudu sisään
Sinulla on jo käyttäjätili?
Kirjaudu sisään