anthax
-
Viestit
14 -
Liittynyt
-
Viimeksi vieraillut
-
Palaute
0%
Viestit kirjoittanut anthax
-
-
Laitetaanpas ylös kun hinta tippui reippaanlaisesti.
-
Myydään Crescent-tarroitettu Eddy Merckx Corsa Extra Team Panasonic vuodelta 1986. Pyörä kasattu lähes alkuperäisellä osalistalla muutaman vuoden sisään. Nyt roikkunut viimeisen vuoden seinällä koristeena ja olisi aika siirtää jollekkin käyttöön taas. Runko on Crescent-tarroilla maahantuojan jostain päähänpistosta johtuen. Näitä on tuotu ainakin pohjoismaihin aikoinaan. Samalla rungolla ja palikoilla on ajettu useamman joukkueen voimalla aikoinaan kilpaa. Myös osalla osista on kisattu aikoinaan suomessa.
Runko täysin kunnossa maalilohkeamia lukuunottamatta, pahimmat näkyvät kuvissa. Yleisilme maalipinnassa kuitenkin siisti. Haarukan kromaukset myös kunnossa. Mekaanisesti kaikki on käyty läpi rakennusvaiheessa ja kaikki on toimintakunnossa. Ohjainlaakeri ei ole enää uutta vastaava mutta on haitannut sen verran vähän että sitä ei ole vaihdettu. Mukaan tulee uusi paketissaan oleva C-Record / Chorus ohjainlaakeri. Mukaan saa myös toiset jarrukahvat valkoisilla hupuilla sekä C-Record -keskiön. Takatuubi vuotaa ja on vaihdettava tai korjattava jos joku tällaista harrastaa. Erikoisempia palikoita pyörässä Delta-jarrut sekä Campagnolon ensimmäiset lukkopolkimet.
Runkosetti: EM Corsa Extra korkeus c-t 53cm, pituus c-c 52,5cm. Columbus SLX-putket.
Ohjainlaakeri: Campagnolo C-Record (mukaan uusi)
Keskiö: Campagnolo Record (mukaan uusi ylimääräinen)
Kammet: Campagnolo C-Record
Vaihtajat: Campagnolo C-Record
Vaihdevivut: Campagnolo C-Record
Jarrut: Campagnolo Delta Croce d' Aune
Jarrukahvat: Campagnolo C-Record (mukaan Croce d' Aunet)
Satulatolppa: Campagnolo C-Record
Satula: Cinelli Unicanitor
Ohjainkannatin: 3TTT
Ohjaustanko: 3TTT
Kiekot: Ambrosio Metamorphosis tuubikehät + C-Record navat
Renkaat: Continental Giro tuubit
Polkimet: Campagnolo SGR-1 lukkopolkimet
Hintapyyntö:
850€750€
Paikkakunta: Lappeenranta, toimitus mahdollinen myös esim. matkahuollon kautta tai sovittaessa suuntaan tai toiseen henkilökohtaisesti.
Yhteydenottotapa: sähköposti [email protected] -
No nyt ois kova!
No eipä sitten muuta kuin ostoksille!
-
MYYTY
Principia RSL CC cyclocross, koko vaakaan C-C 55cm ja pystyyn C-T 56cm. Runko on alumiinia ja keula on Principian oma hiilikuituinen, myös ohjainlaakeri on ainakin brändätty Principiaksi. Näitä on myyty ilmeisesti vain runkosetteinä aikasemmin. Vuosimalli on 2000-luvun lopulta ja tullut kaiketi Principialta suoraan jollekkin kisaiselle kuskille, tämän vuoksi rungossa ei ole teippauksia. Väri on todella nopea mattamusta.
Pyörä on läpikäyty viime vuonna ja tämän vuoden puolella ajettu todella vähän. Voimansiirrossa takapakka ja ketju ovat ehkä 100km ajettu. Rungon keskiö on rotsattu ja feissattu kun siihen on vaihdettu uusi keskiö. Rungossa on muutamia maalin kulumia ja yksi pieni kolhu alaputkessa pullotelineen kohdalla. Käytön jälkiä on ympäriinsä, mutta kosmeettisia haittoja lukuunottamatta kunto on hyvä. Napojen laakerit on huollettu, takavaihtajan rissat ja kaikki vaijerit on vaihdettu.
Osalistaa;
Voimansiirto: Shimano 105 5600 2x10 (pakka ja ketju uusia, shimano 105), ketjuohjuri eturattaille
Jarrut: Shimano cantilever
Ohjaamo: Ritchey WCS
Istumo: FSA Carbon PRO tolppa + (huonokuntoinen) Selle Italia Flite MAX (penkin voin pitää itse ja antaa tilalle jotain muuta sopimuksesta)
Kiekot Shimano Deore navat + Alex DH22 kehät
Renkaat: Schwalbe CX Pro / Schwalbe Durano 28mm sliksit (lähes ajamattomat) mahdollisuus myös Nokian lähes ajamattomiin nastarenkaisiin
Polkimet: Corratec SPD (heikohkossa kunnossa) / jotkut lukottomat peruspolkimet tarvittaessa
Hintapyyntö: 650€
Paikkakunta: Lappeenranta kulkee mahdollisuuksien mukaan myös pääkaupunkiseudulle päin lähiaikoina. Lähetys myös mahdollista esim matkahuollolla ostajan piikkiin.
Yhteydenottotapa: anthax at gmail.com -
Diamant 53,5x55
alueella Maantie
Nostellaanpas esiin taas kun toinen myyntikohde meni nopeasti. Hinta edelleen sama 460€ ainakin toistaiseksi.
-
Cilo Swiss SLX (MYYTY)
alueella Maantie
MYYTY
Myynnissä oletettavasti 90-luvun alkupuolen maantiepyörä sveitsistä. Tämä yksilö on Cilon pitkän historian loppupäästä ja periaatteessa vastaava pyörä kuin millä ammattilaiset ajoivat. Runko on Columbuksen SLX-putkea ja kohtalaisen kevyt. Maalipinta on kohtalaisen hyvässä kunnossa muutamia kohtia lukuunottamatta, mitään isoa ongelmaa maalissa ei ole. Takahaarukan kromaus on hyvässä kunnossa myös.
Pyörä on käyty läpi ja kaikki toimii. Eniten sanomista on navoissa ja ohjainlaakerissa jotka ovat hiukan heikkokuntoiset. Uusi ohjainlaakeri saattaa löytyä matkaan / voin asentaa tarvittaessa. Vaihteisto vaihtaa nätisti ja takavaihtaja on indeksoitu. Kehät ovat suorahkot, mutta jossain vaiheessa taakse tai eteen on vaihtunut eriparin vanne tai koko kiekko. Osat on siistikuntoiset vaikka käytön jälkiä tämän ikäisessä pyörässä luonnollisesti on. Vanteilla uudet renkaat.
Runkosetti: Cilo Swiss Columbus SLX 54,5cm pystyyn (C-T) ja 55,5cm vaakaan (C-C)
Ohjainlaakeri: Dura-Ace 7400
Kammet: Dura-Ace 7400
Vaihtajat: Dura-Ace 7400
Vivut: 105 7 speed indeksoitu
Jarrut: Dura-Ace 7400 kahvat ja 105 länget
Kiekot: 600 Ultegra + Mavic / XT + Mavic
Penkki: Bontrager C20
Satulaputki: Dura-ACe 7400
Ohjaamo: 3T + Cinelli
Hintapyynti: 420€
Sijainti: Lappeenranta
Mieluiten nouto, mutta lähetys onnistuu myös ostajan piikkiin. Satunaisia mahdollisuuksia kuljetukseen esim pääkaupunkiseudulle tai Joensuun suuntaan. Saa myös tarjota jotain jos hinta ei miellytä.
-
Diamant 53,5x55
alueella Maantie
Laitetaas tämä esiin kuljetusmahdollisuuden takia. Edelleen 29pv perjantaina kuljetus Helsinkiin järjestyy for free.
-
Diamant 53,5x55
alueella Maantie
Nostetaanpas tämä taas esiin. Tarjoushinta jatkuu vielä ainakin hetken. KULJETUS TÄLLE ONNISTUU HELSINKIIN 29.4.
-
Diamant 53,5x55
alueella Maantie
Kevät tulee kovaa vauhtia joten nostetaan tämä taas aktiiviseksi. Laitetaan myös hiihtolomien kunniaksi pariksi viikoksi tarjous 460 euroa + mahd. kulut!
-
Diamant 53,5x55
alueella Maantie
Laitetaanpas ylöspäin tätä. Jos hinta ei miellytä niin ota yhteyttä ja tarjoa. Ensi kuussa vien tämän talvisäilöön ja keväällä uusiksi. Putkista sen verran että ovat ilmeisimmin Orian rytättyä tuotosta.
-
Diamant 53,5x55
alueella Maantie
Itse olen 176cm ja tämä on suhteellisen sopiva. Pituutensa puolestahan tämä menee vähän pidemmällekkin, alamitaksi heittäisin äkkiseltään jotain 170cm päälle. Ohjainkannatin on kohtalaisen lyhyt nyt, taitaa olla 80mm pituinen.
-
Diamant 53,5x55
alueella Maantie
VARATTU
Lienee yksi belgialainen pyörä riittää, joten tämän on aika lähteä kiertoon jollekkin tällaista halajavalle.
Jarruvaijeri menee rungon sisässä ja yksityiskohdat on siistejä. Tehty luultavimmin Columbuksen profiloidusta putkesta,
vaaka- ja alaputki ovat profiloitua. Pystyputki on pyöreä. Maalipinnaltaan siisti, muutama naarmu luonnollisesti ja etuhaarukan
kromaus siistissä kunnossa. Osasarja on täysi Campan Mirage kiekkoja myöten jotka on Eurus 20 campat.
Koko (mitattuna): pystyyn c-t 53,5 vaakaan c-c 55
Runkosetti: Diamant (ei DDR) runko 90-luvulta
Ohjaamo: 3ttt stemmi ja tanko + cinelli nauhat
Osasarja: Campagnolo Mirage 8 speed
Kiekot: Campagnolo Eurus 20 + Continental ultra sport 23mm
Istumo: ITM putki ja San Marco Pilot penkki
lisää kuvia täällä: http://anthax.1g.fi/kuvat/Polkupy%C3%B6r%C3%A4/Diamant/
Hintapyyntö on tasan 500€
Sijaitsee Lappeenrannassa, kulkee ensi viikolla luultavasti 13.10 Helsinkiin tarvittaessa. Myös Joensuuhun kuljetus onnistuu.
Postitus varmaan myös mahdollista jos joku kiinnostuu eikä pysty noilla suunnilla kulkemaan. -
M: Kona sääri+polvisuojia
alueella Muut
Pari (yksi ylimääräinen mukaan) Konan takaa avoimia säärisuojia joissa myös polvisuojaosa. Koko Medium. Ajettu hyvin vähän, ei naarmujakaan. HP: 20€ / Tarjous
Pari vastaavia, mutta takaa kankaalla "putkeksi" kiinnitettyjä suojuksia. Koko pienempi, varmaankin Small. Nämäkin varmaan ajamattomat, tuskin edes kokeiltu. HP: 20€ / Tarjous
Sijaitsevat Lappeenrannassa, kiinni saa tästä tai anthax at gmail.com osoitteesta. Mieluiten nouto, mutta postittelu sopii myös.
MYYTY! Rossano Cross 2010, 52x52cm
alueella Cyclocross/gravel
Kirjoitettu
Myydään hyväkuntoinen Rossano CX. Pyörän kokomerkintä 50cm, mitat pystyyn 52cm ja vaakaan sama 52cm. Rungon ja haarukan maalipinta hyväkuntoinen eikä lommoja. Rungossa levyjarrukiinnike, mutta haarukassa ei. Haarukan vaihtamalla voisi päivittää myös levyjarrulliseksi. Tästä edullisesti toimiva pyörä vaikka vielä syksyn krossailuihin rengaspäivityksellä ja talviajoon.
Runko: Rossano Cross 2010 korkeus c-t 52cm, pituus c-c 52cm.
Haarukka: Hiilikuitu
Keskiö: Shimano HT2
Kammet: Shimano FC-R600 170mm kompaktit
Etuvaihtaja: Shimano 105
Takavaihtaja: Shimano XTR 9 speed
Kahvat: Shimano Tiagra 2x9
Jarrut: Shimano CX-50
Satula: Selle Italia Flite Trans Am
Ohjainkannatin: Bontrager Race X Lite
Ohjaustanko: Easton EA50 400mm
Kiekot: Mavic Aksium
Renkaat: Schwalbe Durano 28mm (lisäkorvausta vastaan mukaan Schwalbe Marathon winterit tai Nokian W106:set)
Polkimet: Shimano M520
Kiinteät lokasuojat
Hintapyyntö: 420€MYYTYPaikkakunta: Lappeenranta (Lähetys myös mahdollinen erikseen sovittaessa kuluja vastaan, mieluusti nousto / toimitus lähialueelle)
Yhteydenottotapa: [email protected]